torstai 2. joulukuuta 2010


Huomenta!

Ulkona on aivan ihana aurinkoinen talvisää ja täällä on tosiaan tullut lunta ihan samaan malliin kun Suomessa. Kampus on kiinni ja meillä on kaikilla ylimääräinen vapaapäivä. Voisiko asiat olla enää paremmin? Mun mielestä ei. Me saatiin eilen boilerikin toimimaan kansainvälisellä yhteistyöllä ja kaikki ollaan vaan myhäilty tyytyväisiä lämpimästä talosta. Mä oon oikeasti aika onnellinen nyt.

Illalla ennen kuin menin nukkumaan mä luin pitkästä aikaa Amy Taniä ja tänä aamuna heräsin vähän yli seitsemän katsomaan onko sport centre auki, sillä meillä oli salitreffit sovittu tälle aamulle. Sport centre on kuitenkin kiinni huomiseen asti, joten tulin koneelle ja tein vähän työjuttuja ja nyt pari tuntia myöhemmin söin juuri aamupalaa. Puuroa, jossa oli kiiwiviipaleita ja mansikkahilloa ja kahvia. Oon ihan super onnellinen.

Mulla on tänään Karinin kanssa meditaatio kahdestatoista puoli kahteen. Tai mä ainakin luulen, että mulla ei ole sitä CV tapaamista. Mä ajattelin kohta alkaa myös tehdä kiinanläksyjä, koska ne pitää yleensä lähettää ennen klo. 12 sille maikalle tarkistettavaksi sähköpostitse. Passar bra. 

Illalla olisi sitten yksi kiina talk, international clubin event ja Scandisocin glögi-ilta. Mä veikkaan, että se kiina talk on ehkä peruttu, mutta International club event ja glögi-ilta tulee varmasti tapahtumaan. Kivaa päivää kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti